Font Fiction

Font
Fiction

en  es  fi  fr  gsw  it  pt  se  
1.
Kissoilla on yhdeksän elämää.
Fonteista voi tulla kuolemattomia.
2.
Ero fonttien ja muiden kulttuurin alojen kuten musiikin, taiteen, arkkitehtuurin, kirjallisuuden tai muodin, välillä on siinä, että fonteilla on kyky kasvaa yhteiskunnan kehityksen mukana. Vaikka fontti olisi muotoiltu vuosisatoja sitten, on mahdollista että siitä tulee vielä hitti satoja vuosia myöhemmin. Leonardo da Vinci maalasi Mona Lisansa samana aikakautena jolloin Francesco Griffo loi oman kirjaintyyppinsä. Tällä kirjaintyypillä, jonka nykyään tunnemme nimellä Bembo, on hyvin erilainen asema ja ajankohtaisuus tämänhetkisessä yhteiskunnassa kuin saman ajan maalauksella. Hetki sitten tämä kirjaintyyppi loi nahkansa uudelleen kun se julkaistiin OpenType Variable fonttina – samaan aikaan kun da Vincin muotokuva on tuomittu hiipumaan hitaasti unholaan, rapistuen Louvren seinällä.
3.
Vaikka kaikki olemassa oleva näyttäisi katoavan, on fonteilla kyky ei ainoastaan elää ikuisesti, vaan myös kasvaa ikuisesti. Ajasta riippumattomina fonteilla voi olla päättymätön kehityskulku vielä kirjainmuotoilijan kuoleman jälkeenkin.
4.
Ihmisen luomistyö tapahtuu aina kolmessa ulottuvuudessa. Siinä tilassa missä me kulloinkin työskentelemme ja muotoilemme. Siinä missä haluaisimme, mutta minne emme vielä ole löytäneet pääsyä. Ja siinä mistä emme vielä ole tietoisia.
5.
Koska fontit voivat tulla kuolemattomiksi, vaikutat väistämättä kaikissa kolmessa ulottuvuudessa suunniteltaessasi niitä. Vaikka olet kiinni ensimmäisessä ulottuvuudessa, kaksi muuta ulottuvuutta ovat väistämättä läsnä.
6.
Font Fiction on menetelmä, jolla vaikutetaan kaikkiin kolmeen ulottuvuuteen määrittelemällä ohjeet tunnetulle avaruudelle, johon emme vielä pääse käsiksi, sekä määrittelemällä yleiset periaatteet tuntemattomille avaruuksille. Näin toimien Francesco Griffo olisi voinut luoda ohjeet esimerkiksi fontin portaattoman tummuuden säätämiseen Variable Font -muodossa, vaikka hän ei olisi itse pystynyt toteuttamaan sitä. Tätä tekniikkaa ei ollut olemassa viisi vuosisataa sitten. Hänen oli myös mahdotonta kuvitella hinting-ominaisuutta tai euron kaltaista merkkiä, koska nämä asiat tapahtuvat mielikuvituksen tavoittamattomissa, ja siksi niitä voidaan käsitellä vain yleisissä periaatteissa. Kuten tässä esimerkissä periaatteina muotokielestä ja perusratkaisuista.
7.
Font Fiction on vastuuta perinnöstä, jota luomme fontteja suunnitellessa. Tätä vastuuta toteutetaan laajentamalla perinteistä käsitettä kirjainmuotoilusta edellä mainittujen kolmen ulottuvuuden alueelle. Sisältäen saavuttamattoman ja ei-tietoisen.
8.
Font Fiction ei ole diegeettisiä prototyyppejä, vaan niiden kaikkien ulottuvuuksien hallintaa joissa fontit voivat ja ovat olemassa, sekä niiden sisällyttämisen nykyiseen luomisprosessiin. Font Fiction ei tarjoa uutta näkökulmaa tänään huomisen tulevaisuudesta, mutta se on tämän hetken vastuuta tulevaisuuden fonteista. Koska fontit kasvavat ikuisesti vielä tuntemattomilla tavoilla, on kirjainmuotoilijoiden tänään määriteltävä fonttiensa yleiset periaatteet varmistaakseen luomistöidensä hallittu jatkumo.
Font Fiction (Basic Principles version 1) was written and published by Underware on the occasion of their lecture Export Future on Saturday 14 April 2018 at the TYPO Labs conference in Berlin, Germany.

Finnish translation by Sami Kortemäki.

Don’t hesitate to get in touch if you can help us with translating Font Fiction into another language.


Underware
Groenewegje 137
2515 LR Den Haag
The Netherlands
www.underware.nl
info@underware.nl